Siri Sytelä nosti yleisen sarjan SM-pronssille

Viime viikonloppuna kilpailtiin painonnoston yleisen sarjan SM-kisoissa, joissa oli AU:sta mukana kaksi nostajaa. Siri Sytelä nosti 59 kilon sarjassa, jossa käytiin tasaista kamppailua erityisesti hopea- ja pronssimitaleista. Siri aloitti helponnäköisesti 72 kilon painosta ja myös toinen tempaus 75 kilosta onnistui. Viimeiseen yritykseen Siri laittoi rohkeasti 2 kiloa yli vanhan ennätyksensä ja onnistui. Tuolla 78 kilon nostolla Siri teki 23-vuotiaiden Suomen ennätyksen ja saavutti tempauksen hopean. Työnnöt Siri aloitti varmasti 90 kilosta. Toiseen työntöön tehtiin iso korotus 95 kiloon ja Siri epäonnistui rinnallevedossa eikä päässyt kyykystä ylös. Viimeisellä nostollaan Siri kuitenkin paikkasi virheen ja onnistuneella suorituksella hän paransi kilolla 23-vuotiaiden Suomen ennätystään ja sai työnnöstä pronssia. Sirin yhteistulos parantui 4 kiloa ja 173kg oli muiden tulosten tapaan 23-vuotiaiden Suomen ennätys. Yhteistuloksen pronssi täydensi Sirin mainion kisapäivän.

Anniina Mäkelä kilpaili 64 kilon painoluokassa. Kisoja edeltäneiden sairastelujen ja painonpudotuksen myötä Anniina ei ollut aivan parhaimmillaan, mutta sai kuitenkin kasaan 4 onnistunutta nostoa. Tempaukset Anniina aloitti onnistuneesti 55 kilosta ja korotti sitten 58 kiloon. Ensimmäisessä yrityksessä vastaanotto epäonnistui ja tanko putosi yli, mutta toinen yritys oli selvästi parempi ja onnistui. Työnnössä Anniina nosti rutiinilla 75 ja 78 kiloa. Viimeisellään Anniina yritti vielä nostaa kilon alle ennätyspainonsa 81kg, mutta siihen ei aivan päivän kunto riittänyt ja rinnalleveto jäi vajaaksi. 136 kilon yhteistuloksella Anniina sijoittui kisojen eniten osallistujia sisältäneen painoluokan 13. sijalle. 136 oli toisiksi paras Anniinan tekemä yhteistulos tähän painoluokkaan.