Painonnostajien suoritukset yleisen sarjan pm-kisoissa Kunto-Lutrassa
29.1.2025
Alavuden Urheilijoiden painonnostojaosto järjesti viime lauantaina painonnoston yleisen sarjan piirinmestaruuskilpailut Kunto-Lutrassa. Järjestelyt sujuivat mainiosti ja katsojia oli paljon. Muutaman viime hetken sairastumisen jälkeen seurastamme jäi jäljelle neljä osallistujaa. Siri Sytelä nosti naisten 64 kilon sarjassa totutun suvereeniin voittoon. Tempaukset eivät aivan toimineet ja Siri sai tulokseksi 75 kiloa. Työnnössä sen sijaan oli hyvä päivä ja kotiyleisön iloksi Siri teki kilolla ennätyksensä 101 kiloa, joka oli samalla tietenkin myös piirinennätys. Yhteistulosta Sirille kertyi 176 kiloa. Anniina Mäkelän kisavalmistautuminen ei onnistunut toivotulla tavalla pitkän sairastelun vuoksi. Tulos 55+72=127 jäi siksi kauas Anniinan ennätyksistä, mutta siinä mielessä osallistuminen kannatti, että saavutuksena oli kuitenkin 71 kilon sarjan pm-hopeaa. Kaisla Kotola osallistui ensimmäisiin pm-kisoihinsa 76 kilon sarjassa ja saavutti pm-kultamitalin. Kaisla paransi tempausennätystään 3 kiloa 53 kiloon ja työntäessään 67 kiloa kohensi yhteistulosennätystään 2 kiloa 120 kiloon. Tempaus ja yhteistulos olivat 20-vuotiaiden piirinennätyksiä ja yleisen sarjan AU:n ennätyksiä. Miesten ainut edustaja seurastamme oli Timo Hankola 67 kilon sarjassa. Tempauksessa hän sivusi ennätystään 67 kiloa, mutta työnnössä kohtalona oli jäädä ilman tulosta kisaa edeltäneen kuumetaudin vuoksi. |